Vahvempi sinä – aidompi yhteys muihin.
Turvallinen tila Lohjalla ja etänä.
Uskon kokemukseen, en pelkkään teoriaan.
Jossain vaiheessa kyllästyin itse puhumaan ammattilaisille, jotka vain nyökkäilivät. Kaipasin jotain aitoa ja konkreettista. Vasta vertaistuen kautta aloin itse todella toipua.
En tuomitse ketään, en uhria enkä tekijää. Tiedän, että jokaisella on tarina. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea valmiiksi. Riittää, että jokin sinussa kaipaa muutosta.
Kunnioitan syvästi sitä, että olet valmis hakemaan apua. Haasteet sytyttävät minua, koska olen nähnyt, että jokaisella on toivoa.
Koulutukseltani olen perheterapeutti, seksuaalineuvoja, sosionomi, yhteisöpedagogi ja nuoriso-ohjaaja. Minulla on lisäksi mielenterveys- ja päihdetyön ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä tunnekeskeiseen pariterapiaan ja psykologiaan perusopinnot. Työskentelen erityisen haastavien lastensuojelun perheiden kanssa ja sitä ennen vaikeiden riippuvuuksien parissa ja väkivaltatyössä vapaaehtoisena.
Työskentelen teemojen kanssa, jotka ovat monelle kaikista vaikeimpia. En pelkää näitä aiheita:
Kaikki mitä puhumme on luottamuksellista. En tee kirjauksia, enkä muistiinpanoja. Työskentely on toistaiseksi yli 18-vuotiaille ja ei lastensuojelun asiakkaille.